"Lisbonin sisaruksia oli viisi: Therese, Mary, Bonnia, Lux ja Cecilia. Vaaleita, pyöreäposkisen herkullisia, melkein naisia.
Naapuruston pojat tarkkailevat heitä kunnioittavan välimatkan päästä. Heidän keräämänsä numeroidut näytteet ovat korvaamattomia todistuskappaleita tyttöjen mysteereistä, oudosta maailmasta, johon kuuluu hengiltä syleiltyjä pehmoleluja, huulipunia, tylsiä kesäpäiviä ja tamponeja: "Saimme selville, että tytöt itse asiassa olivatkin valepukuisia naisia, jotka ymmärsivät rakkauden ja jopa kuoleman asioita, ja että meidän tehtävämme oli vain saada aikaan meteliä, joka näytti jotenkin kiehtovan heitä."
Lisbonin sisarusten lumous ei haihdu - edes vuosia sen jälkeen, kun viimeisimmänkin päivät ovat päättyneet."
Olen joskus nähnyt tähän kirjaan perustuvan elokuvan, jota pidin silloin hieman outona, lapsi kun olin. Kirja oli kiehtova, teki mieli lukea kerralla. Välillä tuo kertoja-näkökulma oli hieman häiritsevä, mutta toisaalta miten erilainen kirja olisi ollut jos joku Lisbonin sisaruksista olisi ollut kertoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti